Tänne hoitajat kirjoittavat päivästään hevosen/ponin.
Ps.Hyvästä,pitkästä kirjoituksesta saa TP:pisteitä
| Nimi: Siiri |
20.07.2015 15:54 |
Tulin Pyörällä tallille kello 8. Hain Cissen sisälle ja harjasin sen niin siistiksi kuin osasin. sitten jätin sen karsinaan ja annoin hieman kauroja. seuraavaksi Hain Neidin. Vein Neidin karsinaan ja annoin sillekkin hieman kauroja. Kun Neiti oli syönyt, menin harjaamaan sitä. Kun olin harjannunt Neidinkin viimeisen päälle, hain sen uudet suitset ja laitoin ne Neidille.
-Ehkä hieman pienet, säädetääs vähän, Tuumin
Kun olin saanut suitset sopiviksi otin ne hetkeksi pois ja jätin Neidin hetkeksi karsinaan. Menin kentälle ja rakensin yhdelle sivulle kaksi pystyä jotka olivat 30 cm korkeita ja toiselle sivulle okserin. Laitoin okserinkin 30 cm korkeaksi. sitten laitoin L päätyyn ravipuomit. Lähdin talliin. Menin Neidin luo Suitsin ja satuloin sen ja sitten eräs kaverini tuli tallille kameran kanssa, koska olin pyytänyt hänet kuvaamaan. Lähdimme kenttää kohti ja nousin jo tallin ulkopuolella Neidin selkään. Siinä se vähän aikaa steppaili ja hirnui mutta yritin saada sitä rauhoittumaan kaverini talutti hetken että säästyttäisiin pystyynpompuilta. Saavuimme kentälle ja aloin työskentelemään melkein heti ravissa koska menimme kauimmaiselle kentälle ja sinne oli mukavasti matkaa. Menin ravissa voltteja ja ympyröitä ja L päädyssä olevia puomeja. Yritin saada neitiä koottkua ja ottamaan takaosaa enemmän mukaan. sain hikoilla kunnolla(oli 23 astetta lämmintä)Kunnes sain Neidin kulkemaan kauniisti. Kaverini sai hienoja kuvia. sitten rupesimme tulemaan kahta pystyä ja ensin neiti kielti ja meinasin tippua mutta en onneks tippunut. Tulimme uudelleen ja nyt neiti hypääsi todella kauniisti. Pyysin kaveriani nostamaan pystyt 50 cm korkeiksi. Kun kaverini sai ne nostettua tulimme laukassa molemmat esteet ja kuomasin että neiti alkoi innostua-sitä myöten kuumua- ja aloimme tulemaan okseriakin. sitten vaihdoimme suuntaa ja tulimme pystyjä ja okseria. Olin tyytyväinen ja ravailimme hetken sitten siirryin käyntiin ja suoraan kaartoon. tulin selästä ja talutimme neidin talliin. Neiti oli hikoillut kunnolla joten letkutimme sitä. kun saimme neidin valmiiksi sanoin kaverilleni että voiko hän hakea Cissen kuljetus suojat. kaverini löysi ne ja toi ne minulle. Laitoimme suojat ja menimme Cissen kanssa pihalle. Pian äitini ajoi pihaan ja auttoi Cissen lastaamisessa Sitten pääsimme lähtemään. Nimittäin näyttelyyn! Kävimme näyttelyissä mutta emme saaneet kuin kokemusta. Vein kaverini kanssa Cissen ja Neidin laitsalle ja otimme niistä kuvia. Niistä tuli hienoja lähdin tallilta noin 20.13 |
|
| Nimi: siiri |
19.07.2015 20:54 |
Pyöräilin taas taas tallille.
Oli pilvistä ja satoi kaatamalla.
-Miksei kukaan ikinä voi viedä minua, kysyin itseltäni.
Tiellä ei ollut muita. Oli vastatuuli ja vaatteeni olivat ihan märät. Pääsin vihdoin tallille. Laitoin pyöräni pyörätelineeseen ja otin tavarani. Menin talliin ja vein laukkuni kappiini. Meni talliin. Kaikki hevoset olivat taas ulkona. Hain kottarit ja talikon ja siivosin Neidin karsinasta kaikki jätökset. Sitten kävin tyhjentämässä kottarit ja laitoin ne paikoilleen. Sen jälkeen menin tarhoille jotka olivat mudan ja hevosenkakan sekoitusta ja vielä syvää. Menin Neidin ja Cissen tarhalle. Otin Neidin riimunnarun ja menin tarhaan. Upposiin mutaan heti ensimmäisellä askeleella. Jatkoin matkaa kohti Neitiä ja kun olin juuri saamassa sen riimusta kiinni, se käveli metrin päähän minusta. Tämä toistui monta kertaa ja vihdoin sain tamman houkuteltua ruohotupon avulla. Talutin sen väsyneenä ulos tarhasta ja suljin portit. Jatkoimme talliin ja laitoin Neidin sen karsinaan. Otin ruskean sadeloimen pois. Onneksi Neiti ei ole likainen. Hain sen harjat ja aloin harjata sitä tyytyväisenä. Kun tulin jalkoihin, hymy katosi naamaltani. Neidin jalat olivat kauniissa mutakuorrutteessa kavioita myöten. Laitoin riimunnarun sen riimuun kiinni ja talutin tamman pesupaikalle. Avaan letkun ja suihkutan Neidin etujalkaa. Se kavahti vähän taaksepäin mutta puhun sille rauhoittavasti ja se laski päänsä ja huokaisi syvään. Jatkoin jalkojen pesemistä. Kun sain jalat puhtaaksi, suljin letkun ja talutin tamman takaisin karsinaan. Harjasin se loppuun ja puhdistin kaviot. Sitten menin hakemaan Neidin suitset ja juoksutusvyön. Laiton tammalle suitset ja vyön. Jätin apuohjat löysiksi. Otin vielä pitkän juoksutusraipan ja talutin tamman kentälle. Satoi enää vain vähän. Komensin Tamman ympyrälle.
Puolen tunnin juoksutuksen jälkeen talutin tamman karsinaan ja hoidin sen. Vein varusteet paikoilleen ja sitten menin laittamaan Neidille sen sadeloimen päälle ja vein sen tarhan. Sitten otin tavarani ja lähdin kotiin. |
|
| Nimi: siiri |
19.07.2015 12:48 |
Jatkuu...Vilkaisin tarhausjärjestystä, ja huomasin että Hero ja Pikke täytyy tuoda tarhasta. Hain molempien riimut ja lähdin tarhalle. Molemmat hepat tulivat kiltisti luokseni. Talutin ne molemmat omiin karsinoihinsa. Minulle tuli nälkä, joten päätin kipaista hakemasta talosta minulle muutaman leivän. Minulla ei ollut muita tallihommia tähän aikaan, joten menin taloon lukemaan erästä hevoskirjaani.
Myöhemmin huomasin mitä kello oli, minulle tuli kiire hakea Cisse tarhasta, lähtisin pian ratsastamaan. Hain Cissen nopeasti ja harjasin pikaisesti. Cisse oli tosi rauhallisella tuulella, joten lähdin yksin maastoon. Menin aluksi metsäpolkua pitkin käynnissä. Cisse hörähteli pää pystyssä. Huomasin kauempaa tulevan jäniksen, joten pysäytin Cissen. Jänis pomppi vierestämme, onneksi Cisse ei säikähtänyt sitä. Jatkoin matkaa ja siirsin Cissen raviin. Menin aluksi vain harjoitusravia, sillä en pitkään aikaan ollut mennyt harjoitusravia kunnolla. Pompin satulassa Cissen askelten tahdissa. Nostin ravista laukan, ja käänsin Cissen toiselle polulle mistä tiesin että siellä olisi hieman maastoesteitä. Ensimmäinen este tulikin pian. Cisse hyppäsi sen korvat hörössä. Jatkoin laukkaa seuraavalle pikku esteelle, josta ei myöskään tullut ongelmia. Viimeinen este oli myös helppo, Cisse hyppäsi senkin ongelmitta. Siirsin Cissen takaisin käyntiin, käänsin sen toisin päin, ja kiersin esteet. Taputin Cisseä kaulalle. Vilkaisin rannekelloani, kello näytti olevan 17.48. Lähdin tallille käynnissä.
Tallilla otin Cissen varusteet pois, ja pyyhkäisin Cisseä kostealla sienellä. Vein Cissen talliin, ja hain sille ruuat. Hain vielä laitumelta Vilman ja Cican. Pyyhin tallin nurkista pölyjä. Lähdin taloon ja kaadoin koirille ruuat ja laitoin uuden veden. Päätinkin lähteä kotiin, joten hain reppuni ja lähdin kotiin. Ennen lähtöäni kävin hieman rapsuttamassa Cisseä ja muutamaa muutakin ihanaa ponia.
|
|
| Nimi: Manja |
19.07.2015 11:40 |
| Kirjoitamme sitten Iiriksen kanssa niitä samoja juttuja mitä minä olin kirjoittanut mutta ne oli hävinnyt. |
|
| Nimi: Iiris |
19.07.2015 11:32 |
Tulin jo aikaseen tallille. Mietin jo että menisin esteitä huomista valmennusta varten. Kun tulin tallille siellä ei ollut ketään . Lähdin hakemaan princesin ja prince tuli luokseni. Prince rynni vähän mutta ei paljoa. Poika alkaa oppimaan:). Vein princen talliin ja hoidin ja satuloin ja laitoin vielä lettejä. Sitten menin kentälle ilman ponia ja kävin kokoamaan esteitä. Laitoin nyt ensin 80cm ja okserin joka oli 90cm ja ajattelin että tulisin selästä pois jos tarvitsee nostaa puomia.menin talliin laitoin kamppeet päälle ja lähdin kentälle.
Prince veti pukit kun nousin selkään. Se oli utoa en ole koskaan ollut princesin selässä silloin kun se tekee pukit:o. Ensin kävelin käynnit ensin oikeaan suuntaan ja tein tavuttelua ja tein voltteja. Sitten vaihdoin suunnan ja teinsamat jutut ja lähdin kevyeeseen raviin ei tavuttelua voltte ja pysähdyksiä. Tein koko rata leikkaa ja vaihdoin suunnan tei kaikki samat jutut ja prince oli enkeli kuunteli ohjeita ja teki kaiken mitä pyysin. Sitten vaihdoin suunnan ja tein kolmikaarteista kiemura uraa ja lopussa tei pääty ympyrän ja ympyrällä nostin laukan. Tein tuon monta kertaaja samaan suntaa. Myös saman. Sitten oli väli käyntien vuoro. Prince huuteli tammoille. Sen jälkeen kävin hyppäämään prince otti vähän kuumaa mutta sain hallittua. Ensin menin 80cm esteen ja prince teki aika hyvät ilmavara. Tein samat oikeaan ja vasempaan ja kävin hyppäämään rataa prince totteli mutta oli aika tiukat tiet. Huomenna wilhwelmiina koskinen pitää valmennuksen minulle ja princelle koten pitää tehdä hyvät tiet. Ja ei tiedä huomisesta ottaako prince kuumaa vai ei. Sitte. Oli mennyt 45min joten käyn tekemään loppu verkkoja ihan tavalliset ja kävelin pienen reitin maastossa puoli pitkillä ohjilla. Sitten menin talliin hoidin pois ja harjasin ja kastelin jalat. Sen jälkeen annoin 1dl kivennäistä ja vein princen laitsalle. Oti. Heinät samaa aikaan ja annoin päivä heinät poneille. Ukko oli innoissaa heinistä ja oditti milloin manja tulisi. Sitten menin kentälle korjaamaan esteet ja silloin manja tuli ja uusi kirjoitus tulee siitä mitö teimme manja. Kanssa.
-iiris:) |
|
| Nimi: Manja |
19.07.2015 11:31 |
|
| Nimi: Manja |
19.07.2015 11:19 |
| Outoa kun minun hoitokirjoituksesta ei näy kun reilusti alle puolet vaikka kirjoitin pitkän testin |
|
| Nimi: Manja |
19.07.2015 11:13 |
| Tulin tallille eilen vasta iltapäivällä koska aamulla olin ollut toisen hoitsuni Vican luona yhdellä toisella tallilla. Mutta siis sitten kun tulin tallille otin kameran ja Ukon riimun mukaan ja lähdin Iiriksen kanssa moikkaamaan Ukkoa ja Princesiä laitsalle. Kun olimme laitsalla Ukko oli jo valmiina portilla |
|
| Nimi: siiri |
18.07.2015 20:55 |
| Jatkuu huomenna koska neen nukkuu |
|
Olin edellisenä päivänä jäänyt talolle nukkumaan yöksi, jäisin koko päiväksi tallille töihin. Herätessäni puin pikaisesti tallivaatteet päälle, ja nappasin repustani voileivän. Kello oli vasta 6.00 ja tallilla oli vain muutama tallityöntekijä. Emma ei kuitenkaan ollut vielä saapunut. Pujahdin talliin, ja kipitin Cissen luokse. Cisse makasi karsinassaan, ja minä nappasin siitä muutaman kuvan. Hain luudan ja aloin lakaisemaan tallikäytävää, jossa oli iltaruokien jäljiltä vielä heinää. Yhtäkkiä kuulin äänen ja huomasin kuinka Cisse kurkkasi karsinastaan. Asetin luudan viereisen karsinan oveen nojaamaan ja menin Cissen luokse rapsutelemaan. Rapsutin Cissen otsatukan alta. Vein luudan paikoilleen, ja hain Cissen harjapakin. Cisse oli ollut illalla tarhassa ja piehtaroinut itsensä ihan hiekkaiseksi. Kumisualla harjatessani tippui paljon hiekkaa Cissen karvasta, ja Cisse tuntui nauttivan siitä. Toinen puoli ei ollut mudassa, mutta harjasin sen silti. Eniten Cisdenn kaulassa oli hiekkaa. Saatuani suurimmat osat hiekasta, otin käteeni pölyharjan. Harjasin Cissen karvat siististi, ja pölytin kaikki karvan päälle jääneet hiekat pois. Otin vielä kammalla Cissen harjasta takut.
Laitoin kamman takaisin harjapakkiin ja vein harjapakin takaisin paikoilleen. Nyt olikin jo ponien aamuruuan aika. Annoin Cisselle ensin nappuloita, Cisse oli hieman liian pullea, joten annoin sille vain kourallisen nappuloita. Kaadoin ne Cissen ruoka-astiaan. Sitten vielä hain heinät Cisselle. Emma oli saapunut tallille ja se oli juuri antamassa muille poneille heiniä. Kannoin heinät Cisselle. Heiniä oli hieman tippunut tallin lattialle, joten hain luudan jolla siivoilin niitä.
-Oletkin jo nyt tallilla, jäätkö tänään koko päiväksi? Kuulin kun Emma kysyi minulta.
-Joo, jäin yöksi tänne ja nyt jään koko päiväksi talli hommiin, Vastasin.
Tallin lattian puhdistettuani vein luudan takaisin paikalleen. Tänään putsaisin Cissen varusteet tarkasti. Lähdin varustehuoneeseen, ja päätin ensin putsata suitset. Avasin kaikki soljet ja panin ne lattialle. Aloitin turpahihnasta. Hain sienen ja kaadoin siihen pesuainetta. Suitsissa oli muutamia lika länttejä, jotka hinkkasin pois. Kului tunti kunnes olin koonnut suitset takaisin. Joitain muitakin hoitajia oli saapunut tallille. Sitten otin satulan, ja pesin sienen. Aloin taas kiillottamaan nahkaa. Onneksi vastinhihnat eivät olleet yhtään rikkoutuneet, olin siis putsannut niitä tarpeeksi usein. Nyt kului puoli tuntia että olin saanut ne puhtaaksi, laitoin varusteet takaisin paikoilleen ja lähdin talliin. Otin Cissen riimun, ja menin Cissen luokse. Cisse oli saanut syötyä, joten minä vein Cissen laitumelle. Laitumella oli paljon muitakin hevosia ja poneja. Heti päästettyäni irti Cisse lähti laukassa muiden luokse. Panin riimun olalleni ja lähdin talliin. Menin auttamaan Vilman lastauksessa, sillä Vilma oli lähdössä estekilpailuun, eikä se suostunut menemään traileriin. Emman taluttaessa Vilmaa, niin minä pujahdin trailerin perälle kauraämpärin kanssa. Vilma innostui ja suostui kävelemään traileriin. Taputin Vilmaa ja annoin sille kaurat. Lähdin trailerista. (Keksin emman) |
|
| Nimi: Manja |
18.07.2015 13:33 |
Tulin eilen tallille klo.8.00 jätin kamat tallille ja jälleen kerran lähdin hakemaan Ukkoa laitsalta. Päätin siis että tänään voisi olla ihan rento maasto lenkki kun torstaina oli ollut niin rankka treeni. Eli siis kun pääsimme talliin laitoin Ukon heti valmiiksi. Sen jälkeen laitoin itseni vamiiksi ja tällä kertaa siis tosiaan menin ilman satulaa. Sitten lähdimme. Alkuun menimme ihan vain käyntiä kunnes pääsimme paremmalle metsäpolulle pieneltä tieltä pois. Sitten rupesin siinä sitten ravailemaan. Ensin mentiin ihan rentoa ja letkeää ravia mutta sitten rupesin pyytämään hieman muotoa ja peräänantoa. Siina ilman satulaa huomasi hyvin kuinka Ukko rentoutui. Kun olimme jonkin aikaa sitten sitä tehnyt pidimme pienen kävely tauon. Sitten kun oltiin hetki kävelty pääsimme hyvän pitkän hiekkatien päähän jossa ei todelkakaan juurikaan autoja kulje, joten rupesimme siinä sitten ravaamaan ja siitä nostettiin laukka. Ensin menimme semmoista hyvää rauhallista koottua laukkaa. Sen jälkeen kun ne menivät oikein hyvin rupesimme sitten kiihdyttämään oikein kunnolla. Siinä sitten laukattiin täysiä sen hiekkatien päätyyn jossa sitten siirrettiin hetkeksi raviin. Sitten nostettiin vielä hiljainen rento laukka metsäpolulla ja siirryttiin raviin. Ravissa sitten tehtiin vielä hieman taivutuksia ja sen sellaisia ja sitten jo käyntiin. Ja sieltähän se tallin piha sitten jo näkyikin. Sitten kun olimme tallin pihalla tulin pois selästä ja vein Ukon talliin. Siinä sitten hoidin Ukon kunnolla ja annoin ruuat. Ukon suötyä taluttelin sitä siinä sitten vielä hetken pihalla ja lähdin viemään Ukkoa laitsalle. Kun olimme laitsalla jäin vielä ottelemaan hieman kuvia Ukosta ja lähdin kotiin.
|
|
| Nimi: Iiris |
18.07.2015 12:36 |
Minulle tuli tylsää kotona joten lähdin pyörällä vielä tallille matka on todella pitkä joten lähdin hyvissä ajoin. En ottanut ratsastus tavaroita mukaan koska en ajatellut ratsastaa koska aamulla jo ratsastin. Mutta tallilla oli kavereita ja heillä oli kamerat ja otettiin hepat mentii pellolle ja otettiin kuvia. Niistä tuli mahtavia pienten ryhmä oli tunnilla ja olivat lopettamassa joten ajattelin mennä kentälle ilman satulaa päitsillä. Prince oli taluttaessa jotenkin nii kuin joku shetu ei ajatellut mitään. Pyysin kaveria tuomaan kypärän ja eikun kyytiin päitsillä ilman satulaa. Prince oli uskomaton se oli niin uskomaton mitä olen ikinä nähnyt kuunteli nii helposti ei tehnyt pukkeja tai kuumunut. Talli kaverit otti kuvia ja princeä ei kiinnostanut kuvat yhtään. Ajattelin että menisin hoitamaan myös huomenna ja ratsastelemaan. Prince luotti minuun tosi hyvin. Tulin selästä pois ja otin riimu narun pois ja kävin kävelemään. Prince seurasi kävin juoksemaa. Se juoksi ja laukkasin se myös laukkasi. Se oli täydellistä. Menimme vielä pellolle koska halusimme vielä kuvia ja prince oli mahtava. Sen jälkeen vein princesin talliin hoidin olin sen kanssa kello oli 21.00 vein laitumelle muitten kavereitten kanssa ja jäin vaan laitsalle katselemaan princeä ja mietin mietin miten onnellinen olin kun olen princen hoitaja. Kun lähdin prince oli aidan vieressä. Tallille laitsalta on ehkä 8kilsaa joten kävelin ja olin puhelimella. Sitten kun olin tallilla kello oli 21.45 lähin ajamaan pyörällä kotiin ja katsoin että ovet oli kiinni. Kaverit oli jo lähtenyt.
- iiris☺️ |
|
| Nimi: Iiris |
18.07.2015 12:15 |
Tulin aamulla tallille. 9.00 otin princesin ja lähdin hakemaan tarhasta. Prince rynni vähän mutta muuten meni todella hyvin. Laitoin princen kiinni karsinaan hoidin ja satuloin. Sitten laitoin kamppeet päälle ja lähdin ratsastamaan. Prince huuteli tammoille ja oli kuuma joten ajattelin pitää vain koulu tunnin ettei tapahtuisi mitään esteillä kun olin yksin tallilla. Prince kuunteli ohjeita todella hyvin vaikka otti kuumaa. Teimme alku käynnit ja sen jälkeen kävimme verkkaamaan. Prince oli todella kiltti teimme paljon tasapainoilua ja luottamusta. Laukassa prince teki pukkeja mutta en tippunut olin napakka ja laitoin eteen teimme ihan perus tunnin vein talliin hoidin pois ja vein tarhaan, ja lähdin sitten tallilta.
-iiris |
|
| Nimi: Manja |
17.07.2015 11:55 |
| Tulin eilen tallille n.9.00 jätin kamat tallille ja otin Ukon päitset ja riimun-narun muukaani ja lähdin hakemaan Ukkoa laitsalta. N.9.30 olimme sitten Ukon kanssa tallilla. Rupesin heti harjaamaan Ukkoa ja laittamaan Ukolle varusteita päälle. Sitten kun olin saanut Ukolle varusteet päälle laitoin itseni kuntoon. Sitten lähdimme kentälle ja olin päättänyt, että tänään harjoiteltaisiin vaihtelun vuoksi hieman esteitä. Tein sitten siinä rennot alkukäynnit ja sitten hieman ravissa puomeja ja sen sellaista. Kun olin jonkun aikaa mennyt niitä puomi harjoituksia rupesimme tulemaan ravissa semmoista n.45cm ristikkoa ja se meni heti jo yllättävän hyvin joten korotin sen melkein heti 50cm (tässä kohtaa siis rupesin menemään laukassa). Kun olin mennyt sitä 50cm ristikkoa jonkin aikaa laitoin siihen 45cm pystyn. Ukko katseli ensin hieman, että mikä tuo tuommoinen on mutta kyllä sekin sitten rupesi menemään. Sen jälkeen vielä korotin sen 40cm ja 50cm okseriksi jota Ukko taas katseli hieman pelokkaana mutta hyvin meni. Laitoin vielä yhden 60cm pystyn joka tiputettin aika montakin kertaa mutta kyllä se sitten lopussa pari kertaa meni ihan hyvinkin. Sitten tein vielä todella rennot loppu ravit ja käynnit ja tulin kaartoon. Kun tulimme Ukon kanssa talliin katsoin että kello oli 11.17 eli tuntimme kesti semmoisen tunti ja puolituntia kun aloitin tunnin vähän yli varttia vaille10. Eli tänään oli ihan hyvä kunnon este treeni. Mutta siis sitten kun olimme tulleet Ukon kanssa tallin otin itseltäni varusteet pois ja sen jälkeen Ukolta. Sitten harjasin oikein kunnolla Ukon ja suihkutin vielä hikisiä kohtia letkulla. Sen jälkeen annoin Ukolle ruuan. Kun Ukko oli syönyt vein sen tarhaan, koska ajattelin että vien Ukon vasta illalla laitsalle niin ei sitten tarvitse kokoajan rampata laitsan ja tallin väliä. Mutta siis sen jälkeen kun olin jättänyt kello 11.45 Ukon tarhaan siivosin sen karsinan ja söin omat evääni. Sitten menin kello 12.30 katsomaan ja kuvaamaan ystäväni estevalmennusta joka loppui kello 13.00. Sitten autoin ystävääni hoitamaan ja viemään laitsalle hänen ratsunsa. Ja olimme sitten tallilla kello 13.48 jolloin vein Ukolle päivä heinät ja lähdin ystäväni kanssa hetkeksi kaupungille shoppailemaan. Itselleni löysin pari paitaa yhdet farkut ja ratsastus-sukat koska käytiin myös hevos tarvike liikkeessä. Löysin myös Ukolle jotain nimittäin aivan ihanan näköiset siniset päitset, joissa oli turvassa ja niskan takana valkoiset karvapehmukkeet. Sen jälkeen kun olimme käyneet ostoksilla kävimme syömässä ja lähdimme takaisin tallille. Tallilla olimme sitten takaisin n.klo.16.30 ja hain Ukon talliin. Kun olin hakenut Ukon talliin säädin sen uudet päitset oikean kokoisiksi ja harjailin hieman. Sitten kävin vielä hieman taluttelemassa Ukkoa tallin piha piirissä ja sitten vein Ukon laitsalle ja menin kotiin. |
|
| Nimi: siiri |
16.07.2015 20:21 |
| Tulin aamulla 8 aikaan tallille ja menin ruokkimaan Vilman. Kun Vilma oli rauhassa syönyt vein sen tarhaan. Lähdin tallille ja vein vilman päitset sen karsinan naulakkoon. Hain kottarit ja talikon ja siivosin vilman karsinan. 12 aikaan hain Vilman tarhasta, hain sen harjapakin ja harjasin Vilman kuntoon. Kun olin harjannut Vilman, lähdin ratsastamaan. Menin maastoon alkukäyntejä kävelemään. Kun Vilma tuntui hyvältä lhdin kentälle. Ratsastelin ravissa ympyröitä, voltteja ja kiemurauria. Otin hetkeksi käyntiin mutta pidin ohjat tuntumalla. Vaihdoin suuntaa. Lähdin harjoitusraviin ja aloin nostelemaan laukkaa. Aluksi Vilma ei tuntunut kuuntelevan mutta vihdoin sain sen nostamaan laukan nätisti. Laukassa ratsastelin ympyröitä. Vaihdoin ravissa suuntaa ja tein samoja juttuja kuin edellisessä kierroksessa. Ravailin lopuksi hetken ja annoin vilman venyttää kaulaa. Kävelin vielä hetken ja tulin kaartoon. Vein Vilman talliin ja purin siltä varusteet. Vilma oli hieman hikinen joten pyyhin sitä sienellä. Sitten vein Vilman tarhaan ja lähdin syömään. Kun olin syönyt menin takaisin tallille siivoilin tallia ja vahasin vilman kisasuitset ja -satulan. Hain vilman tarhasta noin klo 16 ja lähdin ostelemaan Vilmalle uusia varusteita ja kamoja. Kun tulin tallille noin klo 18 vein uudet tavarat siististi paikoilleen ja hain vilman tarhasta koska joku oli sen vienyt tarhaan. Ruokin Vilman ja kun se oli syönyt harjailin ja vietin sen kanssa aikaa. Noin klo 19 lähdin kotiin. |
Vastaus:
Hyvin kirjoitettu.Saat tästä 60tp. |
|
|
|